Punaiset koneet – sinivalkoinen historia

Päätös metsäkoneiden suunnitteluun aloittamisesta tehtiin heti 60-luvun alussa. Aloite tuli traktoritehtaalta Tourulasta. Traktorit oli vähän aikaa takaperin kohahduttanut maatalouskonemarkkinoilla perustamalla tehtaan Brasiliaan. Tourulassa oli virtaa. Yhtä luonnollinen paikka metsäkoneiden synnylle olisi Valmet-konsernin sisällä ollut Tampereella sijainnut ja siirtokoneita valmistanut Lentokonetehdas. Jotain syntymäpaikka ratkaisi pitkäksi aikaa eteenpäin: metsäkoneissa hyödynnetty teknologia oli ensimmäisten vuosikymmenten aikana hyvin usein peräisin maataloustraktoreista.
Kokopuutekniikkaan soveltuva laahustraktori oli se, mitä Tourulan osista saatiin 60-luvun alussa kasattua. Muutaman prototyyppikoneen jälkeen valmistus siirrettiin Tampereelle Valmetin Lentokonetehtaalle, joka valmisti tuohon aikaan kiskokalustoa sekä pyörillä kulkevia siirtokoneita satamiin ja sahojen lautatarhoille.  
Laahusjuonto ei sopinut Suomeen eikä liioin muihinkaan Pohjoismaihin vallitsevaksi teknologiaksi. Kuusikymmentäluvun puolivälissä saatiin valmiiksi ensimmäinen katkotun tavaran kuormaa kantava metsäkone.

Valmetin eri tuotesektorit kasvoivat ja kehittyivät, metsäkoneiden volyymit pysyivät sen verran alhaisella tasolla, että kului pitkään ennen kuin se voitiin organisoida omaan toimialaryhmäänsä. Alkuaikoina metsäkoneita palloteltiin siirtokone-traktoriryhmän välillä. Vanha sukulaisuus traktoreihin painoi enemmän kuin siirtokoneiden kehittyneempi tekniikka. Traktoriryhmä oli pitkään metsäkoneiden koti.  
Valmet Oy oli rohkea peluri. 70-luvun lopulla se suoritti siihen asti suurimman Suomessa toteutetun teollisuuden manööverin: se solmi ruotsalaisen Volvo BM:n kanssa sopimuksen, joka takasi sille naapurimaahan jalansijan traktorimarkkinoille. Volvo BM luopui traktoreiden valmistuksesta ja järjesti Lantmännen-organisaation Volvo BM Valmet -traktoreiden jakelutieksi. Samalla sopimuksella Valmetin omistukseen siirtyi Uumajassa toiminut hakkuukoneiden valmistaja Umeå Mekaniska AB. Myös metsäkoneiden nimi muuttui joksikin aikaa Volvo BM Valmetiksi, koska Volvo BM:llä säilyi vanhasta tehtaastaan pieni omistusosuus muutaman vuoden. 80-luvun alussa elettiin koneellisen metsänkorjuun erästä kulminaatiokohtaa: kaksioteharvestereiden rinnalle ryhdyttiin kehittämään harvennuksille sopivaa kouraharvestereiden teknologiaa.
Valmet-metsäkoneiden historiassa alkoi 80-luvulla pitkään jatkunut Suomi-Ruotsi -maaotteluiden kausi. Hakkuukoneiden valmistus keskitettiin vuonna 1983 Uumajaan, samassa yhteydessä ajokoneiden valmistus siirrettiin Tampereelta Kurikkaan, Velsa Oy:öön. Velsa sai luovuttaa kuormatraktorivalmistuksen Uumajaan 1993 ja ryhtyi metsäkonekomponenttien valmistajaksi.

90-luvun alku oli vaikeaa aikaa kaikkialla Pohjolassa. Suomalaisen omistajan ratkaisua siirtää valmistus kotimaasta naapuriin ihmeteltiin. Jälkeenpäin ruotsalainen versio muuton syistä on viitannut Uumajan kunnan tekemään kiinteistövaihdokseen Valmet Logging AB:n kanssa, jolloin tehtaan kiinteistökustannukset puolittuivat. Samoin ovelana strategisena perusteluna valmistuksen siirtämiselle oli metsäkoneteollisuuden tilanne Ruotsissa: Rauma-Repola omisti pääosan ruotsalaisesta metsäkoneteollisuudesta. Laskettiin, että Ösan, Bruunin ja Kockumsin jälkeläiset tultaisiin valmistamaan Suomessa, jolloin Valmetille jäisi oiva tilaisuus täyttää Ruotsi omassa maassa valmistetuilla Valmeteilla.

Taustalla myllersivät isommat tekijät, metsäkoneiden sijoituspaikka ei ollut avainkysymyksiä. Valmetin aika monialayrityksenä alkoi olla loppusuoralla. Vuonna 1994 toiminnot jaettiin kahtia, Valmetista tuli paperikoneyhtiö, kun sen kumipyöräkoneita valmistava teollisuus siirrettiin Sisu-konserniin. Sinne, varsin vaatimattoman kuorma-autobisneksen rinnalle, siirtyivät traktorit, siirtokoneet, metsäkoneet ja kaikkea pientä niiden lisäksi.
Omistajien neuvottomuus metsäkoneisiin liittyen ei loppunut, vaikka omistaja vaihtui Valmetista Sisuksi. Paljastui verekseltään, että Sisu halusi päästä metsäkoneistaan irti mahdollisimman pian. Potentiaalisia ostajia etsittiin. Ostajaa ei ilmaantunut, mutta kaupittelu sysäsi liikkeelle myöhemmin tapahtuneen mittavan yritysjärjestelyn.
Rakennusmateriaaleja valmistanut Partek oli koko 90-luvun siivonnut rönsyjään, myös sinne kaupiteltiin Sisun omistuksessa ollutta Valmet-metsäkoneiden liiketoimintaa. Noihin aikoihin huhuttiin myös Caterpillarin kanssa käytävistä neuvotteluista. Pelkät metsäkoneet eivät kiinnostaneet Partekia, mutta koko Sisu-repertuaarin hankkiminen omistukseen sen sijaan tarjosi hyvän ratkaisun Partekin siirtymiseksi sementtiyhtiöstä moderniksi konepajayritykseksi. Erityisen kiinnostavaa Sisussa oli satamaterminaalien teknologia; konttikuljetusten volyymit olivat tasaisessa kasvussa.

Pari vuotta Sisun ja Partekin ensi kontakteista oli kulunut, kun Partek oli yritystensä myynnillä ja taitavilla järjestelyillä saanut taloutensa siihen kuntoon että oli aika tehdä Sisusta tarjous karvoineen päivineen. Kauppa solmittiin alkuvuodesta 1997, myyjinä Suomen valtio ja Valmet. Tulevaisuutta ajatellen dramaattista oli se, että reilu kolmenkymmenen prosentin potti Partekin osakkeita päätyi valtion omistukseen maksuna Sisusta.  
Tietysti konttien käsittelyn liiketoiminta oli alusta asti Partekin johdon silmäterä: konttilukit, konttikurottajat ja mobiilipukkinosturit, asema vahvistui entisestään, kun Sisu Terminal Systems ja ruotsalainen Kalmar Industries lyötiin yhteen syksyllä -97.
Metsäkoneille koitti siihenastisen elämän paras aika. Partekin yrityskulttuuri oli avointa, humaania ja positiivisin odotuksin ladattua. Nyt ei lähdetty kaupittelemaan metsäkoneyhtiöitä muille, vaan ostamaan kilpailijoita. Timberjack vastasi kieltävästi. Amerikasta saatiin kuitenkin hankituksi tela-alustaisten kaatokoneiden valmistaja Timbco. Partek Forestin tuotekehityksen projekteissa näkyi kansainvälisten markkinoiden vaatimukset: harvesterit kasvoivat järeämmiksi samoin hakkuulaitteet, eukalyptuksen korjuussa tarvittiin kuorivia harvesterikouria, niitä kehiteltiin. Yhteistyössä metsäyhtiöiden kanssa rakennettiin yhdistelmäkone, joka kaatoi, karsi, katkoi ja kuljetti puutavaran. Yhdistelmäkoneen alkuperäinen idea oli kotoisin Kuoreveden Hallista, missä Nisulan veljekset olivat rakentaneet ensimmäiset prototyypit.

Partek touhusi täydentääkseen yritysostoin tuotevalikoimaansa, etenkin kuormien käsittelyn alalla. Julkisuuteen tuli lähinnä arveluja käynnissä olevasta seuraavasta Partekin johdon siirrosta, pinnan alla kuohui. Se, mitä sitten tapahtui, oli täysin arvaamatonta: toukokuun puolivälin aikoihin vuonna 2002 Suomen valtio pelasi Partekin omistusosuutensa Kone-osakeyhtiölle, jolle syntyi mahdollisuus lunastaa Partekin koko osakekanta, ottaa tarvitsemansa ja pistää loput lihoiksi. Sen tilaisuuden se käytti.
Meni useampi päivä ennen kuin kukaan keksi sanoa löytäneensä synergiaa puhtaan hissiyhtiön ja kumipyörälaitteita tekevän konepajayhtiön välillä. Kontin- ja kuormankäsittely oli Partekin vahvoja teollisuuden aloja, sellaisissa laitteissa tavaraa liikutetaan ylös alas. Niiden varaan Kone lienee laskenut. Kalliiden laitteiden tekniseen ylläpitoon liittyvissä palveluissa se oli suunnannäyttäjä. Satamien trukkeihin ja lukkeihin samat Koneen kehittämät ennakoivan huollon konseptit saattaisivat istua. Niin aprikoitiin…
Traktoreille ja metsäkoneille tuli ajolähtö, eikä se tullut yllätyksenä. Tulevaisuus oli hetken hämärän peitossa, Forest-väki sai roikkua löysässä hirressä marraskuun kolmanteen päivään vuonna 2003, silloin julkistettiin Koneen myyneen metsäkonevalmistuksensa japanilaiselle Komatsu Ltd:lle. Se on ollut hyvä uutinen siitä asti. Joka päivä.

Komatsu oli jo hetken ehtinyt tehdä yhteistyötä Partek Forestin kanssa. Ostohetkellä oli tarkka käsitys, millaisia synergiaetuja on keltaisella Komatsulla ja punaisella Valmetilla: maailmanlaajuisesti toimiva emoyhtiö tarjosi hyvän taustatuen uusien markkina-alueiden valloittamiseen ja laadukkaat, kaikkialla tunnetut, kaivukoneet olivat tarpeen peruskoneina puupeltojen korjuuta kehitettäessä. Tuotteisiin ja markkinoihin liittyneet asiat olivat tärkeitä, mutta ne edustivat vain toista puolta tulevaisuuden mahdollisuuksista. Konepajateollisuus yhdistettynä japanilaiseen laatu- ja tuottavuusajatteluun on ylivoimainen yhdistelmä. Itsestäänselvyys, jota ei sen enempää tarvinnut todistella.

Partekia lukuun ottamatta suomalainen omistus Valmet-metsäkonebisneksessä oli ollut passiivista; Uumajan tuotantolaitokseen tai pääkonttorin toimintoihin ei haluttu kajota. Onhan ruotsalainen konepajakulttuuri omalla tavallaan edistyksellistä. Oletettiin ehkä, ettei mitään parempaa ole olemassa; työryhmissä tehty koneiden kasaaminen, sitä käytiin esittelemässä ja ihmettelemässä.
Japanilainen omistajuus on toisenlaista. Se on aktiivista. Heti aluksi Uumajan konsernin johtoon sijoittui japanilaista miehitystä strategisiin kohtiin. Tulisiko siitä kahden erilaisen toimintakulttuurin yhteentörmäys? Jopa tällä puolen Pohjanlahden tunnettiin sääliä ruotsalaisia kollegoita kohtaan. Kaikeksi onneksi siellä sopeuduttiin ajan myötä, pakon edessä; oli syytä olla naureskelematta termeille ”kaizen” tai ”genba” – näillä periaatteilla oli noustu nyrkkipajasta maailman ykköseksi. Lean-toimintaperiaatteet olivat jo ennestään tuttuja jollain tasolla, vasta uudet omistajat tekivät siitä arkipäivää. Jokaiselle kävi selväksi, että laatu on se avain jonka avulla johdetaan ja arvioidaan tuloksia. Komatsu-tuotteissa japanilainen omistajuus näkyy pienin mutta määrätietoisin askelin etenevänä laatuna. Näkyy se toki muuallakin: tuotantolinjoille oikeaa tuotantotahtia osoittavina sekuntikelloina ja ehdottomuutena siitä, että kahdeksan millin lenkkiavain on juuri siinä missä sen on käsketty olla.
Komatsu-omistuksen myötä maailma muuttui totaalisesti, ollaan sitten pääkonttorissa tai ulkomaisessa tytäryhtiössä. Nyt voidaan katsoa kauas tulevaisuuteen, tuotekehityksen suunta on tiedossa, teknologia on vakiintunut, lyhyin mutta määrätietoisin askelin etenevä laatu ohjaa toimintaa ja tuo markkinoille nopeaan tahtiin uusia koneiden sukupolvia. Pelkoa myyntilistalle joutumisesta ei enää ole; Komatsu on ostanut kymmeniä yrityksiä olemassa olonsa aikana – ainoatakaan se ei ole myynyt.

Käytetty lähteenä Partek-osassa, Kerstin Smeds: Läpi Valkean Kiven

Antero Siuro