Hiipuva valo, pitemmät varjot ja sumuiset aamut Komatsu-kuvakisan elokuun otoksissa kertovat syksyn olevan ovella. Paljon saatiin luontokuvia, jotkut hätkähdyttävän hyviä. Raati kallistui kuitenkin upeitten konekuvien kannalle. Jarno Holckin kuvaan mahtuu hakkuulaitteen tiukka ote, koko kone ja vielä hieno järvimaisemakin. Se on tämä kerran ykkönen.
Olli Kajavan konekuvan vahvat efektit ovat sumu ja valo, näiden kahden kaksintaistelu aamun tunteina. Kakkossija.
Kisan kolmonenkin on konekuva, josta kuitenkin kaikki vihjeet konemerkistä ovat piilossa, Komatsu-kisasta kun on kysymys. Kuvaaja on leppävirtalainen konemies Timo Laaksokivi. ”Tuo näkymä tuli eteen ja ajattelin, että tämä pitää ikuistaa. Metsäkoneen hytin ikkunasta nappasin kamerakännykällä. Tuli siihen monenlaista, esimerkiksi tuo kuusi, aika ihmeellisen näköinen, ja sitten tämä halo-ilmiötä muistuttava kaari kuvan yli. Jaoin kuvaa ensin kaveriporukassa, käskivät lähettämään johonkin kilpailuun. Googlettamalla löysin tämän Komatsun kisan”, muistelee Timo elokuun loppupuolen kuvan ottohetkeä. Timo Laaksokivi harrastaa valokuvausta myös järjestelmäkameralla. Plakkarissa on toistaiseksi yksi ykkössijakin urheilija-aiheisesta kuvakilpailusta.


1. palkinto

Jarno Holck

Komatsu Forestin valokuvauskilpailu elokuu 2020, 1. palkinto: Jarno Holck"Vähän erilaisempi kuvakulma. 931XC on kuin kotonaan kauniissa järvimaisemassa tekemässä maisemahakkuuta. Haastavat maastot ja kunnon tukkimetsä piristävät työpäivää sopivasti."

2. palkinto

Olli Kajava

Komatsu Forestin valokuvauskilpailu elokuu 2020, 2. palkinto: Olli Kajava"Jonkilainen räpsy teidän demokoneesta."

3. palkinto

Timo Laaksokivi

Komatsu Forestin valokuvauskilpailu elokuu 2020, 3. palkinto: Timo Laaksokivi"Aamukuva Leppävirralla 25.8.2020"


Komatsu Forestin valokuvauskilpailu jatkuu edelleen:

Lue Komatsu Forest -valokuvauskilpailu 2020:n tarkemmat ohjeet ja lähetä oma otoksesi osoiteeseen kilpailut@komatsuforest.com