Niin Koneyrittäjien liitto ry:n kuin metsävaliokunnan tärkeimmät tehtäväalueet liittyvät jäsenten yhteiskunnalliseen edunvalvontaan, työmarkkinatoimintaan, yrittäjien neuvontaan, koulutukseen ja viestintään sekä koneyrittäjyyden kehittämiseen. Metsävaliokuntaan kuuluu kuusi luottamusjäsentä, jotka kaikki ovat järjestön liittokokouksessa valittuja yrittäjiä. Metsävaliokunnan jäsenten yritykset korjaavat puuta yli 3 miljoonaa kuutiota vuodessa harvennus- ja päätehakkuilta sekä suorittavat metsänhoito- ja metsänuudistamisurakoita arviolta yli parin tuhannen hehtaarin alueella.

Metsävaliokunnan sihteerinä toimii Timo Makkonen Koneyrittäjien liitosta.

Komatsu Forest Oy isännöi metsävaliokunnan kokousta maaliskuun puolivälissä. Ohessa metsävaliokunnan jäsenten esittely:
 
 

Puheenjohtaja Mika Jormakka,

47 v, elinkeinonharjoittaja, Parikkala
Mika Jormakka

Mika Jormakan yrityksen liikevaihto on noin 800 000 €, se työllistää Mikan lisäksi sesonkiaikaan 7 työntekijää korjaten puuta kuudella metsäkoneella. Lisäksi monitoimimies Jormakka toimii haketuksessa, taimikon perkauksessa, turpeen välitystoiminnassa sekä pyörittää korjaamotoimintaa omassa korjaamossaan. Asiakkaina Jormakalla ovat mm.  Forest Saimaa Oy (urakat UMP:lle), Puutavaraliike I. Pölönen Oy sekä Suur-Savon Sähkö Oy, joille yritys urakoi toiminta-alueella Parikkala-Punkaharju-Rautjärvi, kaukaisimmat alueet ulottuvat Uimaharju–Eno -akselille.

Mika on ollut Kaakkois-Suomen koneyrittäjien toiminnassa aktiivinen pitkään; toiminut mm. yhdistyksen puheenjohtajana 8 vuotta. Koneyrittäjien liiton metsävaliokunnassa hän on toiminut vuodesta 2008 aloittaen puheenjohtajana sekä liiton varapuheenjohtajana viime vuonna. Liiton hallitukseen hän on kuulunut vuodesta 2010 lähtien, ja ollut osallisena myös metsäkonealan TES-neuvotteluissa työnantajien edustajana. Mika näkee, että koneyritysten ääntä kuullaan nykyisin hyvin valtion päättäjien puolelta. Hyvänä esimerkkinä hän pitää esimerkiksi kuormatraktoreiden nosturitarkastuksien päättymistä tämän vuoden aikana. Tulevaisuudessa on kuitenkin katsottava kotimaan lisäksi myös EU:n suuntaan ja pyrittävä vaikuttamaan Suomen EU-parlamentaarikoiden kautta koneyrityksiä koskevassa lainsäädännössä.

Mika on urheilumies; lentopallo, soutu ja hiihtäminen ovat kuuluneet hänen mielilajeihinsa, joiden harrastamista tosin jarruttavat nykyisin pienimuotoiset fyysiset vammat. Mika poikkeaa mielellään muikkuverkoille ajan niin salliessa.
 
 

Juho Pihlajaviita,

40 v, toimitusjohtaja, JHP Forest Oy
Juho Pihlajaviita

Kurikasta käsin toimivan JHP Forest Oy:n liikevaihto on noin 600 000 €, ja se työllistää 2 työntekijää Juhon itsensä ja yhtiökumppaniserkkunsa Henri Pihlajaviidan lisäksi. Yhtiölle työskentelee lisäksi yksi kuormatraktoriyrittäjä aliurakoitsijana. Yrityksellä on 2 hakkuukonetta, joista toisen pukilla Juho työskentelee. Yhtiö keskittyy toiminnassaan ainoastaan harvennushakkuisiin tehden urakoita Isojoen sahalle sekä MHY-Lakeudelle Suupohjan, Kurikan, Jalasjärven ja Ilmajoen alueella.

Juho on toiminut Etelä-Pohjanmaan koneyrittäjien hallituksessa 6 vuotta ollen yhdistyksen metsäjaoston vetäjänä puolet tuosta ajasta. Metsävaliokunnan jäseneksi hänet valittiin viime vuonna.

Juho on ollut nuoruudessaan vikkeläkinttuinen juoksijalupaus kuuluen keskipitkillä matkoilla maajoukkuerinkiin. Ennätyksensä 800 m:lla neljää sekuntia vaille kaksi minuuttia (1,56) sekä 1500 m:llä 4,00 kertovat omaa kieltään Juhon lahjakkuudesta – onpa hän juossut myös kympin 33 minuuttiin. Nykyisin urheilupuoli rajoittuu kuntourheiluun ja kolmen lapsensa urheiluharrastuksen seuraamiseen.
 
 

Hannu Hokkanen,

50 v, toimitusjohtaja, Veljekset Hokkanen Oy
Hannu Hokkanen

Hannu perusti Veljekset Hokkanen Oy:n vuonna 1994 yhdessä kaksoisveljensä Esan kanssa. Yritys on kasvanut viime vuosina voimakkaasti; sen liikevaihto on nykyisin noin 7,8 M€, yrityksen palkkalistoilla on 30 työntekijää ja kaksi toimihenkilöä työllistäen lisäksi toiset 30 henkilöä aliurakoitsijoiden ja heidän henkilökuntansa mukaan lukien. Hannun mukaan veljesten firmalla on tällä hetkellä 9 hakkuukonetta ja ”muutama ajokone” sekä maanmuokkaukseen pari kaivinkonetta. Yhtiön strategiaan kuuluu, että n 80 % hakkuutöistä tehdään omilla koneilla, lopuista hakkuista vastaavat sopimuskumppanit. Metsäkuljetuksessa suhdeluvut ovat päinvastoin. Yritys, jonka pääasiakkaat ovat Metsä Group, UPM sekä Järvi-Suomen Energia Oy korjaa puuta noin 700 000 m3 vuodessa Mikkeli-Kangasniemi—Pieksämäki -linjalla.

Hannu Hokkanen oli muutamia vuosia sitten aktiivisesti mukana Etelä-Savon Koneyrittäjät ry:n hallituksessa ollen myös jonkin aikaa yhdistyksen puheenjohtaja. Yhdistystoiminta jäi väliaikaisesti yrityksen kasvuvuosina, kunnes valittiin 3 vuotta sitten koneyrittäjien metsävaliokunnan jäseneksi. Hannu näkee metsävaliokunnan hyväksi vaikutuskanavaksi koneyrittäjien tärkeäksi katsomiin asioihin. Toiminta valiokunnassa avaa uusia katsantokantoja, ja tuovan tärkeitä kontakteja, joista voi olla hyötyä myös omassa yritystoiminnassa.

Hannun rakkaat harrastukset ovat metsästys ja jääkiekko, myös laskettelu ja viimeisimpänä golf ovat myös miehen sydäntä lähellä.
 
 

Teemu Tolppa,

37 v, operaatioesimies, Metsäkonepalvelu Oy
Teemu Tolppa

Hämeenlinnalaisen Metsäkonepalvelu Oy:n perusti Teemu Tolpan isoisä Tauno yhdessä yhtiön työntekijöiden kanssa 50 vuotta sitten. Tauno oli aikanaan perustamassa myös nykyistä Koneyrittäjien liittoa. Yhtiön pääomistaja ja toimitusjohtaja on Teemun isä, Timo Tolppa.

Yhtiön liikevaihto on tällä hetkellä noin 18,5 M€ Suomessa, ja tytäryhtiö MKP Dunberg AB:n 5 M€ Ruotsissa. Yhtiön palveluksessa on noin 100 henkilöä Suomessa ja 30 Ruotsissa. Puunkorjuumäärä Suomessa on yli 1,5 milj. m3, joka urakoidaan 90 %:sesti omalla, noin 60:llä hakkuukoneella ja kuormatraktorilla;  noin 10 % puunkorjuusta suorittavat aliurakoitsijat. Ruotsissa vastaavasti yhtiön korjuumäärä, 0,5 milj. m3 hoidetaan noin 20:llä omalla koneella. Lisäksi yhtiö muokkaa metsämaita yli 1000 ha vuodessa kaivinkoneella tai mätästäjällä. Metsäkonepalvelu Oy:n asiakkaina on metsä- ja sahateollisuusyhtiöt Pohjanlanden molemmin puolin.

Teemu Tolppa on kuulunut Koneyrittäjien liiton hallitukseen vuoden alusta ja metsävaliokunnassa hän on toiminut vuoden 2018 alusta. Teemun mielestä metsävaliokunnan työskentely on hyvin rakentavaa ja vahvaa johtuen sen jäsenten erilaisista lähtökohdista. Yritykset voivat olla hyvinkin eri kokoisia ja keskittyä erilaisiin asioihin, mutta eroista huolimatta jäsenet ovat samanmielisiä ja puhaltavat yhteen hiileen viedessään jäsenille tärkeitä asioita eteenpäin esimerkiksi valtiovaltaan tai muihin yhteistyöosapuoliin päin.

Myös Teemu on urheilumiehiä harrastaen jalkapalloa, salibandyä ja muuta kuntoilua. Hän myös valmentaa juniorijalkapalloilua Hämeenlinnan seudulla. Myös kalastus vie osan vapaa-ajasta.
 
 

Kimmo Kulojärvi,

41 v, toimitusjohtaja, Kimmo Kulojärvi Oy
Kimmo Kulojärvi

Kemijärveläisen Kimmo Kulojärvi Oy:n liikevaihto nousee tänä vuonna noin 4 miljoonaan euroon. Yhtiössä on 9 työntekijää ja se työllistää yhteensä aliurakoitsijat mukaan lukien 30 henkilöä. Yhtiö korjaa puuta yhteensä noin 250 000 m3 kolmella omalla koneella sekä viidellä aliurakoitsijoiden koneketjulla.

Kimmon yritys toimii Stora Enson tähtiyrittäjänä sekä yhdellä koneketjulla kuusamolaiselle sahayhtiö Pölkky Oy:lle. Stora Enson tähtiyrittäjyyteen kuuluu ns. laajavastuinen urakointi, joka kattaa puunkorjuun lisäksi Stora Enson järjestämiä metsänhoitopalveluita kuten raivaus-, muokkaus- sekä istutusurakoita.

Kimmo on Lapin Koneyrittäjien puheenjohtaja, metsävaliokuntaan hän on kuulunut 2 vuotta. Kimmon harrastuksiin kuuluu laskettelu ja tulevaisuudessa todennäköisesti mökin rakentaminen juuri Kemijoen rannalta hankitulle tontille. Kimmon perheeseen kuuluu vaimon lisäksi 17-vuotias poika sekä 10-vuotias tytär.
 
 

Pasi Mikkonen,

47 v, toimitusjohtaja, Putaan MottiMestarit Oy
Pasi Mikkonen

Pasi Mikkonen omistaa ja johtaa pihtiputaalaista Putaan MottiMestarit Oy:tä. Pasi on toisen polven kone- ja kuljetusyrittäjä, joka on toiminut pitkään läheisesti myös puunjalostuksen parissa ollessaan edelleen kotipaikkakunnan sahan FM Timber Oy:n hallituksessa. Sahan tuotanto on noin 60 000 m3 valmista sahatavaraa vuodessa.

Pasi aloitti Metsäkolmio Oy:ssä isänsä Keijon aisaparina 25 vuotta sitten. Toimitusjohtajana hän aloitti vuonna 2001. Metsäkolmio oli puunhankintayhtiö, joka paitsi harjoitti puunkorjuuta, myös osti ja kuljetti 300 000 m3 puuta Pihtiputaan sahalle sekä lähimmille kuitupuuta tarvitseville tehtaille. Puunkorjuuliiketoiminta myytiin pari vuotta sitten Metsä Groupille ennen Äänekosken biotuotetehtaan valmistumista, ja kuljetusliiketoiminta Kuljetus Strandman Oy:lle, jonka osaomistaja Pasi myös on. Pasi perusti Putaan MottiMestarit Oy:n joka urakoi tällä hetkellä 25:n työntekijän, 20:n oman koneen ja seitsemän aliurakoitsijan voimin Metsä Groupille sekä Haapajärven sahalle noin 400 000 m3 vuodessa sekä muokkaa metsämaan uudistamisaloja 800 hehtaarin verran vuodessa. Yhtiön urakoiden organisoinnissa on Pasin lisäksi yksi työnjohtaja.

Koneyrittäjien Keski-Suomen yhdistyksen toiminnassa Pasi on ollut mukana omien sanojensa mukaan ”niin kauan, että tuskin tarkkaan muistaa itsekään”. Hänet on nähty FinnMETKO-näyttelyiden järjestelyissä mukana likimain Metkon alkuvuosista lähtien. Pasi kuuluu Koneyrittäjien liiton hallitukseen, metsävaliokunnassa Pasi on toiminut kahdeksan vuotta.

Pasin perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi täysi-ikäistä poikaa, jotka isänsä mukaan toimivat kuin hän itse aikanaan; tekevät omat päätöksensä uransa suhteen ilman vanhempien ohjausta.
 
 

Simo Jaakkola,

56 v, Koneyrittäjien liitto ry, varatoimitusjohtaja
Simo JaakkolaSimo Jaakkolalla on kokonaisvastuu Koneyrittäjien liiton metsä- ja energia-alojen toiminnan johtamisesta ja koordinoinnista. Simo tuli liiton palvelukseen vuonna 1990 metsäalan toimialapäälliköksi. Hänet nimitettiin liiton varatoimitusjohtajaksi yhdeksän vuotta myöhemmin.







(tk)