1. Palkinto

Markku Seppälän ”amerikansininen” taivas, toukokuun kuva

Komatsu Forest -valokuvauskilpailu huhtikuu sija 1. Markku Seppälä

Tämänkertainen ykköseksi valittu kuva kuuluu nostalgiasarjaan. Ajankohtainen se on siinä mielessä, että kuva on napattu toukokuussa. Markku Seppälällä on ollut tapana pitää digikameraa mukanaan, kun ei koskaan voi tietää mitä eteen tulee, kuten hän asiaa valottaa. Kuvan kalliolla kiipeävästä koneestaan hän otti muutama vuosi takaperin, Kinnaskosken kelirikkosavotalta pohjoisesta Hämeestä jostain Jäminkipohjan ja Teiskon väliltä. ”Koneen ohjaamossa on Muinosen Jouko, minut oli hälytetty paikalle moottorisahan kanssa kaatamaan ja vinssaamaan jyrkällä rinteellä hakkuukoneelle saavuttamattomissa olleet puut. Kun kipusin mäelle, näin koneen alaviistosta sellaista amerikansinistä taivasta vasten; tästä ei pelkkä muistikuva riitä, ajattelin. Täytyi kaivaa kamera esiin.” Näin kertoo hiljan eläkepäiviensä vieton aloittanut vilppulalainen tuhansien savotoitten mies, monille alan ihmisille tuttu Markku Seppälä. Nyt Vilppulassa eletään uutta elämänvaihetta: ”Metsäkoneita ei enää ole, maatalous ja siipikarjatuotanto on siirretty seuraavalle sukupolvelle, matkustellaan, harrastellaan ja pidetään tilaisuuden tullen huolta lapsenlapsista. Koneyrittämisen taakse jätetystä elämästä jäi paljon hienoja muistoja, myös hienoja valokuvia. Lähettelen niitä sinne Komatsulle”, lupaa Markku.   (as)

2. Palkinto

Kuva terästettynä ammattilaisen mielipiteillä
Komatsu Forest -valokuvauskilpailu huhtikuu sija 2. Jonathan Lindholm

Jonathan Lindholm on ottanut esitekuvaksikin kelpaavan otoksen kahdeksanpyöräisestä Komatsusta. Kuvassa etäisyys, perspektiivi ja hyvät värit tekevät siitä yllättävän. Hän tilittää lähettämässään kuvan liitteessä suhdettaan kyseiseen koneeseen. Hieno kuva, hyvä tarina:  

Moi! Toivottavasti valokuvauskilpailu on vielä käynnissä. En osannut päättää minkä kuvan laitan, joten tuli kaksi tämän vuoden toukokuun alusta sekä kaksi viime vuodelta, kun oli uuden koneen toimitus ja työnäytös HydroForestin 10-vuotisjuhlan yhteydessä. Vuosi on mennyt 8-pyöräisen moton hytissä ja hyvin on kulkenut rinteissä ja pehmeiköillä. Ylimääräinen pyöräpari takana on suureksi hyödyksi esim. ojia ylittäessä, jolloin pohjapanssari ei osu tienreunaan, takateli "nielee" esteen ja kiveä ylittäessä ei tule turhaa pomppimista kuten 6-pyöräisessä koneessa saattoi esiintyä. Samoin, kun peruutetaan rinnettä alas. Lavetille menee sen turhempia sutimatta. On se hieno peli!
 
Ystävällisin terveisin
Jonathan Lindholm/J Lindholm Forest

3. Palkinto

Tilannekuva
Komatsu Forest -valokuvauskilpailu huhtikuu sija 3. Tommy Hakola

Tommy on tässäkin kuvassa työn touhussa, nosturinpuoleisia Komatsu-kuvia ei ole liikaa. Näin Tommy oli laittanut kuviensa liitteeksi:

Teräketjun vaihdon yhteydessä tuli napsaistua pari kuvaa, ennekuin yritän kukkulan päälle kiivetä. Kuva otettu Samsungin s8+ puhelimella.
 
Tommy Hakola


 

Kilpailu jatkuu vuoden loppuun saakka, kaikki kuvat ovat tervetulleita…