Pasi Pesosen kuva kuormakoneesta ja kaukaisesta taivaanrannassa kajastavasta valosta on aiheena ollut esillä aiemminkin, raati piti asetelmasta ja kuvan välittämästä koneenkuljettajan tyypillisestä työmaasta. Aina eivät pöllit ole valmiina kourakasoissa odottamassa.

Jos valtaosa vuoden mittaan palkituista kuvista on lähtöisin koneen kuljettajien ja yrittäjien kameroista, mutta tämänkertainen kisan kakkonen, Aaro Seppä, ei ainakaan toistaiseksi kuulu tuohon kategoriaan. Aaro on 16-vuotias lukiolainen Varkaudesta. ”Samoilen mielelläni metsässä ja napsin kuvia, tämän otin puhelimella 28.12. Toisinaan minulla on isompi kamera mukana. Ehkä lukion jälkeen metsätieteet saattaisivat kiinnostaa”, pohtii nuorimies tulevaisuuttaan. Varkauden seudulta pellon reunasta napattu metsäkuva voisi olla mistä tahansa eteläisestä Suomesta: maatilametsälö, jossa pellonreunametsikössä näkyy taannoin tehty pieni kotitarvehakkuu, ehkä. Tavallisuudessaan puhutteleva näkymä.

Heikki Juusolalta on totuttu odottamaan kuvia, joista pohjoisen tunnelmat tunkevat esiin. Tämänkertainen on huippu. Kuvassa on sanomaa ja kontrastia: koneen 24 volttia vastaan auringon lähettämien elektronihiukkasten synnyttämä valoilmiö Lapin taivaalla. Revontulet.

1. Palkinto

Pasi Pesonen: Auringon nousu

Komatsu Forest -valokuvauskilpailu joulukuu sija 1. Pasi Pesonen


2. Palkinto

Aaro Seppä: kuva Varkaudesta, Viljolahdesta 28.12.2019

Komatsu Forest -valokuvauskilpailu joulukuu sija 2. Aaro Seppä


3. Palkinto

Heikki Juusola: Valopilkut

Komatsu Forest -valokuvauskilpailu joulukuu sija 3. Heikki Juusola


Uusi kilpailuvuosi odottaa

Vuoden 2019 kuvat on lähetetty. Tammikuun 1. päivänä alkaa uusi kilpailu. Metsässä riittää kuvien aiheita myös ensi vuonna.
Kaikki mukaan!

Raati vetäytyy etsimään palkittujen joukosta koko vuoden 2019 parasta kuvaa. Tulokset ilmestyvät Komatsu Forest Oy:n kotisivuille heti loppiaisen jälkeen.
Lue Komatsu Forest -valokuvauskilpailu 2020:n tarkemmat ohjeet ja lähetä kuvasi osoiteeseen kilpailut@komatsuforest.com