Pitkällä tähtäimellä

Hyvä ergonomia lisää työssä viihtymistä ja tuottavuutta

Hyvän ergonomian ja kannattavan toiminnan välillä on helppo nähdä yhteys lyhyellä aikavälillä. Mitä nopeammin konetta käytetään ja mitä tehokkaammin työ tehdään, sitä enemmän yksikkö tuottaa. Mutta muuttuuko tilanne, kun sitä tarkastellaan pidemmällä tähtäimellä? Kestävätkö koneet ja ihmiset sitä vuodesta toiseen? Säilyykö työn laatu? Miten käy henkilöstön pysyvyyden? Kuinka helppoa on houkutella uusia kuljettajia palkkalistoille?

Mitä ajattelevat uuden sukupolven kuljettajat?

Työntekijöiden rekrytointi on elintärkeä kysymys koko metsätaloudelle. Kilpailu nuorista osaavista kuljettajista on kovaa, ja siinä työpaikkana toimivien metsäkoneiden kehityksellä on erittäin merkittävä osa. On päivänselvää, että mielikuva kuluttavasta ja riskialttiista työympäristöstä on monen mielestä kaikkea muuta kuin houkutteleva. Toisaalta taas teknisen tai kuljettajakoulutuk-sen saaneet nuoret arvostavat yhä suurem-massa määrin sisällöltään mielenkiintoista työtä ja mahdollisuuksia hallita ja ohjata työsuorituksia itse.

Komatsu Forestin koneet kehittyvät vaatimusten rinnalla

Vaatimukset hyvistä työskentelyolosuhteista ja mielenkiintoisesta sisällöstä eivät varmasti vähenny tulevaisuudessakaan – päinvastoin. Tämän vuoksi ergonomian kehittäminen on ollut Komatsu Forestilla aina ensisijaisen tärkeää. Ja sitä se tulee olemaan jatkossakin.